Musta Maanantai, Sanomalehti Keskisuomalainen vuosi 2002
ÄLYMYSTÖ.
Perhon emeritus kunnan-
johtaja Pekka Lindholm heitti viime vii-
kolla (Keskisuomalainen 6.11.) aluekehi-
tyskeskusteluun mielenkiintoisen kysy-
myksen:
"Miksi älymystö vaikenee?"
Mikäli ymmärsin oikein, Lindholm ha-
luaisi pian hallitsemattomaksi paisuvan
pääkaupunkiseudun ja kuihtuvan maa-
seudun välisen keskustelun irti puoluepo-
litiikan kahleista. Asemasodasta, jossa
puheenvuoron käyttäjät leimataan hel-
posti "häiriköiksi ja pelleiksi".
Nyt ollaan tilanteessa, jossa Kehä kol-
mosen sisäpuolelta jaellaan sen ulkopuo-
lelta tuleviin "huonoihin" kysymyksiin hy-
viä vastauksia. Vastaajina ovat kaiken
kukkuraksi usein ne, jotka vasta eilen
muuttivat Helsinkiin.
Entäpä, Pekka Lindholm, jos älymystöä
ei (enää) olekaan?
On vain iso joukko putkinäköistä luke-
neistoa, siivu sisäsiistiä sivistyneistöä ja
muutama hassu joogalentäjä.
TRANSPARENT.
Heistä alue-alkuisten
asioiden tankkaaminen ei ole oikein tren-
dikästä tai "siistiä". Jotain asiaa voidaan
ohimennen sohaista, mutta sitten on kipin
kapin turvallista palata globalismin trans-
parentiin osioon, ettei lähiympäristö al-
kaisi tuntea laukaalaista navetanhajua.
Aika on samankaltainen kuin 1970-lu-
vun taitteessa, jolloin "älymystölle" Chile
oli Siilinjärveä lähempänä. Nyt se suku-
polvi on kasvanut ministereiksi ja johtajik-
si: vaikuttajiksi. Heille, kuten nuoremman
polven lukeneistollekin, australialainen yli-
opistokaupunki Perth on tietysti Perhoa
seksikkäämpi.
Mutta jotain on tapahtunut aivan viime
kuukausina: ylivaihteeiia pitkäan vedatta-
nyt Helsinki on alkanut yskiä. Vääntö ei rii-
tä vastamaessä ja pienemmät vaihteet
ovat hävinneet kuin Häkkisen koneesta.
METROPOLIALUE.
Helsingin ylipormes-
tari, vai pitäisikö jo sanoa ylimetropolisti
Eva-Riitta Siitonen on ryhtynyt kovaan
ääneen vaatimaan valtiota hätiin. Kun on
seurannut millaisia kunnallisuutisia pää-
kaupunkiseudulta on kantautunut valta-
kunnan verkkoon, esimerkiksi sairaaloi-
den kustannuksista ja kyvystä selvitä teh-
tävistään, ei provinssissa ole voinut rehel-
lisesti sanottuna välttyä vahingonilolta. Se
ei kyllä ole kovin rakentavaa.
Pääkaupunkiseutu sai lisäksi viime vii-
kolla riesakseen OECD:n selvityksen, jossa
varoitetaan kasvun voivan 'paisua hallitse-
mattomaksi. Vaikka selvityksen antoi ita-
lialainen, helsinkiläiset onnistuivat rapor-
tissa lanseeraamaan aluesanastoon uuden ihmesanan:
metropolialue.
Helsingistä puhuttaessa sana ei kuvanne yhtään
mitään muuta kuin suuruudenhulluutta. Kas kun
ei globaalikunnan napa. Tosin kyllä pie-
neenkin kaupunkiin voidaan suurella vaivalla
saada suurkaupungin ongelmat.
YHTÄ METROPOLIA.
Käytännössä (Hesarin viimeviikkoisen kartan
mukaan) metropolialueen raja tulee Jyväskylästä
itäkautta Helsinkiin ajettaessa vastaan viimeistään
jo Sysmän kohdalla! Tästä voi vetää yksinkertaisen
johtopäätöksen: mitä enemmän Helsinki joutuu ku-
seen, sitä lähemmäksi Napapiiriä metropolialueen
raja hiipii. Eli se alue, jonka yhteistyöstä
ja verotuloista Helsinki saattaisi tulevaisuu-
dessa hyötyä. Helsingintaudin diagnoosi on
nimittäin yksinkertainen: verotulojen
romahdus.
Maailman parhaassa koskaan kaupunkikulttuurista
kirjoitetusta kirjassa Kaupunkikulttuuri
(osa tutkimussarjaa, WSOY, Porvoo 1949)
Newyorkilainen Lewis Mumford peilaa suurkaupungin
ja maaseudun vuorovaikutusta savimajasta
pilvenpiirtäjään, keräilytaloudesta ostos-
paratiisiin. Maailman todellisten metropolien
ongelmat lähes kaikilla inhimillisen
elämän tasoilla olivat jo tuolloin toisen
maailmansodan jälkeen monitahoisemmat kuin
Pikku-Helsingin nykyiset.
Voi sanoa, että Mumfordin kirjan joka sivu
— tietystä tendenssimäisyydestä huolimatta -
vastaa Helsingin ja maaseudun kysymyksiin juu-
-ri sillä tavalla, jota Perhon emeritus kunnanjohtaja
peräänkuulutti.
NOUSU JA RAPPIO.
Mumford kuvaa poliksien, suurkaupunkien elin-
kaaren syntymästä sortumiseen kuusivaiheisena
tapahtumana. Suluissa vain muutama poiminta Mumfordin
ajankuvista. Ensin oli (on) eopolis (kivikausi,
ruukut, hiilihydraatit, varastot ja alkoholi).
Seuraavaksi tulee polis (puolustus, raha, ajoneuvot,
joutoaika, koulut), sitten metropolis (yliopistojen
vahvuus, palkatun ja omistavan luokan suuri ero,
järkiperäinen tutkimus, kilpailu — siis se kau-
punkitila, johon Helsinki viime viikolla ilmoittautui).
Kolme viimeistä vaihetta ovat meapolis, tyrannopolis ja
nekropolis.
Rappeutuminen alkaa jo megapoliksesta.
" Kaikki elämän arvot pannaan toisarvoiseen asemaan
rikkauden hankkimisen ja ylellisyyden näyttelemisen
rinnalla.
Samaan aikaan moraalinen vaisto tu-
kahtuu ja halu kulttuuriin halvaantuu.
Harrastetaan hedelmättömiä tutkimuksia.
...Yleisen raakalaistumisen uhka nousee".
Tyrannopoliksessa meno on jo melkois-
ta. Mumfordin mukaan sekä julkisessa elä-
mässä että liikemaailmassa kukoistavat
nepotismi, kiristäminen ja lahjonta. Ryysy-
köyhälistön joukot kasvavat, ne vaativat
osaansa leivästä ja sirkushuveista. Mas-
saurheilu paisuu yli terveellisten rajojen.
Syntyy parasiittielämää: vähän työtät pal-
jon palkkaa joka alalla. Palkatut salamur-
haajat ja rappiolle joutuneet sotilaat ha-
luavat " suojelupalkkioita" pitääkseen yllä
"järjestystä". Organisoitu ryöstö ja kiristys
tulevat sekä liike-elämässä että kunnallis-
politiikassa "tavallisiksi" ilmiöiksi.
"Rikollisten lailla käyttäytyvät kunnial-
liset kansalaiset ja kunniallisista kansalai-
sista käyvät rikolliset hallitsevat yhteis-
kuntaa".
Viimeinen, nekropolis, sanoo jo nimes-
sään missä mennään. Siinä nimi pysyy,
mutta sisältö on kadonnut. Viimeisen si-
lauksen antaa satunnainen sotajoukko,
joka etsii saaliikseen suurkaupungin nais-
ten, kullan ja hajanaisten ylellisyystava-
roiden rippeitä. Lopuksi kaikki hautautuu
hiekkaan ja tuhkaan. Kuten Babylon, Ni-
nive tai Rooma.
PALUU HELSINKIIN? Olen aika ajoin
suunnitellut ryhtyväni paluumuuttajaksi
Helsinkiin. Mutta tuntisiko siellä enää olo-
aan kotoisaksi?
Helsingissä saattaisi olla kohta tilaa, mi-
käli Sunnuntaisuomalaisen maallemuutto-
tutkimukseen on luottamista. Toisaalta
sinne jäisi juuri se jengi, jota vähiten kai-
paan. Se ei lähde kulumallakaan. Tarkoi-
tan porukkaa, joka on kaikkein eniten toh-
keissaan ns. citykulttuurista, työn tai opis-
kelun perässä stadiin muuttaneet, myö-
hään aikuistuneet nuoret.
He omivat helpoiten citykulttuurin ul-
koiset tunnusmerkit, joille perusurbaanit
eivät individualisteina juuri korviaan lot-
kauta. He ovat trendiherkkiä keskioluti-
mureita, mutta eivät osaa sanoa päivää tai
syödä veitsellä ja haarukalla.
Kun yhtälöön liittää vielä Mumfordin po-
lis-visiot ja OECD:n viime viikon varoituksen
siitä, että Helsinki uhkaa proletarisoitua,
kun sille jäävät vain sinkut, vanhukset ja
maahanmuuttajat, muuttuu paluu-
muutto huonoksi vitsiksi.
LISÄAINEET.
Helsingin jättimäisen metropolin alkavan
jtuhon merkit voidaan nähdä jo nyt. Ei tarvitse odottaa
,tuhansien vuosien päästä tehtäviä kaivauksia ja um-
piluututkimuksia.
Oman teoriani mukaan Rooman rappio alkoi lyi-
jypitoisessa maaperässä kasvaneesta viinistä. Sa-
maan tapaan Päijännetunneliin Tehinselältä his-
sukseen liruteltu lisäaine on vihdoin noussut ja
rikastunut helsinkiläisten päissä.
Kaikkihan sen aineen tuntevat, paitsi helsin-
kiläiset.
Siksi ainakaan Helsingissä ei ole älymystöä.
SIMO-PEKKA PENTTINEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti