Musta Maanantai, Sanomalehti Keskisuomalainen vuosi 2002
DOLLARISHOKKI. Dollari oli kauan järkevä käteisvaluut-
ta sellaisella koti-Euroopan reissulla, jossa länsimaat ja kan-
sainväliset lentoasemat seurasivat toistaan nopeassa tah-
dissa. Taala toimi hyvin myös virallisessa Itä-Euroopassa
kaiken maailman mustista pörsseistä puhumattakaan. Noi-
den maiden rahayksikköjä ei tarvinnut edes muistaa saati
noteerata.
Siksi tunsin viikko sitten historian lehtien havinaa todista-
essani ensimmäistä kertaa Länsi-Euroopassa arkista tilan-
netta, jossa taala ei enää kelvannut.
Jenkkiliikemies oli ostanut taxfreestä korillisen viemisiä ja
kysyi kassalla kuin muodon vuoksi, voisiko hän maksaa dol-
lareilla. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen virkailijan il-
moittaessa kohteliaasti, ettei käy. Ainoastaan paikallinen va-
luutta tai eurot kelpaisivat. Luottokortit olisivat toki tervetul-
leita.
American Express ei ollut sentään menettänyt taikavoi-
maansa Zürichin Klotenissa —vai pitäisikö sanoa " Unicissa" ,
kuten kentän markkinointiyhtiö kutsuu laajennustöiden kes-
keltä kuoriutuvaa kompleksia.
En malttanut olla osallistumatta Euroopan vastaiskuun,
kun siihen kerran tarjoutui tilaisuus: olin seuraavana kas-
sajonossa. Tiesin vastauksen, mutta kun ostoksiaan pak-
kaava jenkki oli sopivasti äänenkantaman päässä, piti eu-
roasiaa kysyä vielä kovaan ääneen varta vasten englan-
niksi.
Jakeluun meni. Pitääkö sitä veistä vielä kiertää haavassa,
viesti amerikkalainen mulkaisullaan.
TAXFREEFRANGI. EU:n ulkopuolisessa Sveitsissa eurot
kelpaavat toki muuallakin kuin lentoasemilla, mutta eivät
paikoissa, joissa eurojen virta ei ole säännöllinen tai edes kau-
siluonteinen. Tukholmassa pärjää todennäköisesti euroilla
paremmin kuin Bernissä, vaikka Sveitsi on tiukemmin ra-
haunionin ja EU:n piirittämä.
Sitä paitsi vanha kunnon SFR on edelleen piirun verran ko-
vempaa valuuttaa kuin taala tai euro, katsoipa asiaa valalii-
ton sisältä tai ulkopuolelta. Ruotsin kruunusta en ole ihan niin
varma, mutta se siirtynee aivan lähiaikoina historiaan. Ellei
sitten liiallinen Lippos-matkailu synnytä naapureissa ärsyyn-
tynytta vastareaktiota.
Sveitsi tai sen frangi eivät sen sijaan siirry millään aika-
valillä mihinkaan. Moniin Keski- ja Etelä-Euroopan maihin
on mukava lentää Zürichin tai Geneven kautta siksi, että
pääsee tavallaan EU:n keskelle vanhanaikaisesti taxfreen
kautta.
KUIN ENNEN. Vaikka jenkki saikin asiansa hoidettua luottokortilla,
muovin kayttö ei ole rikkaassa Sveitsissa — eikä monessa muussakaa
Keski-Euroopan maassa — enää itsestäänselvyys.
Muutama vuosi sitten ei asiaa tarvinnut erikseen kysellä tai etsi'
oman luottofirmansa tarraa ovenpielestä. Nyt taytyy suurimpienkin
kaupunkien tavarataloissa tai isojen kauppaketjujen myymalöissa var
mistaa asia.
Tilanne on hieman samanlainen kuin kolmisenkymmentä vuotta
sitten, jolloin suomalaisten lompakot alkoivat pullottaa omien kaup-
paketjujen luottoläpysköiden lisäksi myös kansainvälisiä luottokort
teja.
Suuren saksalaisen tavaratalon kassalla Visan kanssa asioiva sai
osakseen murhaavia silmäyksiä jonosta. Jos kortti yleensä kelpasi
kassalla, oli se mankeloitava muualla. American Expressin kanssa moni
selvisi helpommin, kiitos kaiketi kansojen lähimenneisyyden.
KORTTIPELI. Toisaalta: silloinen Laajavuoren Rantasipi oli Jyväsky-
lässä lähes ainoa, jonka ravintola hyväksyi kansainvaliset luottokortti
maksut. Suomen laki sanoi selvästi, ettei edes olutpullollista saanu
myydä luotolla. Miten lie lakia kierretty?
Kun 1970-luvulla laskun tullessa pelattiin sanattomasti ns. nousu-
kaspeliä, kukaan ei iljennyt edes avata sitä Visalla. Diners Clubilla
moni yritti, mutta American Express hiljensi muut.
Kokonaan eri asia sitten oli, kuka laskun lopulta maksoi. Usein se
jolla oli tavallinen käyttöshekkivihko — muistatteko? Sittemmin 1970
luvun lopulla korttipeli arkistui ympäri Euroopan.
KORTTI OUT. Viikko sitten Lausannessa sikäläisten kauppaketjujen
(Denner ja Coop) myymalät eivät enää huolineet edes Visaa. Asian ta-
kana on todennäköisimmin se, että kauppiaat (ketjut) ovat kyllästynee
maksamaan luottokorttifirmoille lisätyösta ja kustannuksista, joita
kortipeli niille aiheuttaa.
Suomessa ei kumpikaan suurista ketjuista (K- tai S-ryhmä) voi tehdä
samoin. Siis sanoutua vakavissaan irti ulkopuolisesta korttibisnekses-
tä. Asiakkaat näet häipyisivät kuin tuhka tuuleen, sillä merkittävä osa
päivittäiskaupasta tehdään velaksi. Käteisen osuus on pienentynyt,
koska tavallisen tallaajan rahat tuppaavat kulumaan
luottokorttilaskuihin kuukaudesta toiseen.
Osalle suomalaisista kierre alkaa olla jo pirullisen hallitseva.
Jossain maärin eri asia on tietysti, kun kauppa alkaa vakavissaan
olla omine korttijärjestelmineen kuin pankki. Silti lienee yhdentekevä
onko mahastaan kiinni kaupassa vai luottofirmassa?
CASH IN. Aivan samaan tapaan kuin 30 vuotta sitten snobbailtiin ja
shoppailtiin luottokorteilla, briljeerataan nyt käteisellä.
Tällä hetkellä muun Euroopan eräät ns. edelläkävijäryhmät
rekkuloivat rahalla: käteisellä ja riippumattomuudella.
Luottokorttiporukka edustaa heidän mielestään kakkosluokan köyhimöitä.
Kahiseva trendi, joka ei koskaan ehdi ajastaan jäljessä elävien suomalaisten
elämysjulkaisujen sivuille, on tietysti vain hetken hurmaa, muoti-ilmiö.
Vanhanaikaista luottokorttia tarvitaan kuitenkin yhä. Sen
huomasi sunnuntaina Zürichin lentoaseman autovuokraa-
mossa. Myöskään asunnon vuokran takuumaksusta ei korti-
ton ulkomailla selviä.
Uskoisin, että hassuista, aikansa eläneistä muovisista
oravannahoista päästään ajan mittaan todelliseen digitaa-
liseen rahaan. Siis sellaiseen, jossa on vain ykkösiä ja nol-
lia, toivottavasti juuri tuossa järjestyksessä. Mutta silloin
saatetaan asioida jo myyjättömässä myymälässä ja kassat-
tomassa kaupassa, jossa vastike vaihtaa omistajaa rykäi-
syntunnistimella.
Yksi ympyrä plastiikkien hallitsemassa maailmassa on
kuitenkin vuosikymmenien kuluessa sulkeutunut. Esimerk-
ki on jälleen jenkeistä. Joskus 1980-luvulla suomalainen
liikemies yritti maksaa newyorkilaisessa taksissa luotto-
kortilla.
— Go to hell with your plastic, kuului vastaus luottokorttien
luvatussa maassa.
Joskus haluaisi suomalaiselta kauppiaalta saman vastauk-
sen. Keski-Euroopassa sen taas/jo saa (tosin sivistyneemmin
muotoiltuna).
Se tuntuisi Todelliselta Vapaakaupalta.
IHMEJUTTU. Ei, en ole unohtanut käteisen rahan matkai-
Iijalle tuottamaa tuskaa. Ryöstetyksi voi joutua nykyisin mis-
sä tahansa. Toisaalta: kokemuksia on myös ulkomailla häi-
pyneestä luottokortista. Tuskanhikeä aiheutti se, että kor-
tin katoaminen huomattiin ja katkaisu tehtiin parin päivän
viiveellä.
Molemmissa tapauksissa matkafiilikset putoavat tuntu-
vasti.
Pidän edelleenkin maailman suurimpana ihmeenä sitä, et-
tä luottokortti palasi maailmalta virallisia teitä Suomeen, Jy-
väskylän poliisilaitoksen löytötavaraosastolle kolmen (!) kuu-
kauden kuluttua, eikä edellisten kuukausien laskuihin ollut
ilmaantunut pätkääkään "punaista".
Samassa muovitaskussa sattumalta olleesta viisikymppi-
sestä oli pidätetty postikulut. Niistä oli kuitti mukana. Jää-
märahat oli talletettu samassa muovissa olleelle suomalai-
selle pankkitilinumerolle!
Euroopassa on ainakin yksi rehellinen ihminen. Yritin jäljittää
hänet lähetystöjen ja viranomaisten avulla kiittääkseni,
mutta se ei onnistunut.
SIMO-PEKKA PENTTINEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti