Musta Maanantai, Sanomalehti Keskisuomalainen vuosi 2002
Klikkaamalla kuva suuremmaksi!
PUHE. Puu-he, puu-he, pu-uhe! On kiusallista joutua tilanteeseen, jos-
sa väkijoukko vaatii puhetta. Koska kunnon puheet ovat juhannus-, su-
ku-, puutarha- ja rapujuhlilla palanneet muotiin, pitäisi jokaisella olla
sellainen valmiina taskussaan.
Ei hätää. Musta maanantai sisältötuottaa teille ilmaiseksi testatun
yleiskesäpuheen.
Eikä tässä vielä kaikki: saatte myös ohjeet kaupan päälle. Tämä pu-
he on koeteltu ja havaittu hyväksi. Se lisää kaunopuhujana ennestään-
kin tunnetun arvovaltaa ja tekee esittäjästään suositun tuttavapiiris-
sään. Ensikertalaiselle se langettaa lähtemättömän gloorian.
OHJEET. Koska puhe edustaa ns. pysyviä arvoja, sillä se on esitetty
muuttamattomana jo seitsemän vuoden aikana samoilla kesäjuhlilla
päivän ja tunnelman ollessa korkeimmillaan. Se on esitetty myös kieltä
taitamattomille ulkomaalaisille. Silti se sai heidät kyynelehtimään läh-
temättömästi.
Tämä puhe on ehdottomasti luettava paperista, mutta pyrittävä sii-
hen kuin esitys olisi spontaani. Paatoksen ja puheen nuotin kuuluu olla
kuin Aapelin Siunatun hulluuden huijarisaarnaajalla. Sylki ei silti saa
roiskua.
Päästyään hurmokseen voi puhuja huippukohdissa piirtää ilmaan
maailmoja syleileviä kaaria. Puhe on esitettävä kovalla äänellä, osin pil-
kuttamatta. Joka lauseessa nouseva äänenpaino. Silti väristysten on
oltava alati läsnä kuten J.K. Paasikiven tunnetuimmassa radiopuhees-
sa.
OLE VALMIS. Puheen asiasisältö on kestävä, koska se noudattaa tun-
nettujen maaherrojemme ja poliitikkojemme, sanalla sanoen kaunopu-
hujiemme tyylejä, ulko- ja sisäpolitiikan monisäikeisestä viitekehykses-
tä parhaiden kulttuurin ja talouselämän alojen sanan säilän käyttäjien
henkisesti puhdistavaan sanomaan; raittiuteen, isänmaahan, seurojen-
talolle, eduskuntaan ja aitanpolulle. Lisäksi puheeseen kuuluvat asian-
mukaiset roomalaiset ja hellenistinen hapatus.
Puhetta varten varataan taskuun arpanoppa ja tupakansytytin taide-
pausseja, kohokohtia varten.
Puhe alkaa rykäisyllä ja lasin kilistyksellä. Vasen käsi kohoaa het-
keksi kohti aurinkoa (silmä kirkas salamoi.)
HYVÄT NAISET JA HERRAT.
Taidepaussi.
Rakkaat suvivieraat!
Eläköön Onegan traktoritehtaan 39:nnen prikaatin iskuri-
ryhmän kampiakselijaoksen laakerointihihnan pienimmätkin vi-
heliäiset pyrkimykset saavuttaa kuudenkymmenen prosentin
tavoitteenylitys seuraavan vuoden kuluessa.
Eläköön äx äx äx vee äx (-puoluekokouksen päätökset, joi-
ta en tässä ajan puutteen vuoksi luettele.)
Kauan eläköön ne med hagelbössa och kugelgevär, kuten
presidenttimme von Adlercreuz jalon otsapantansa alla ajat-
teli: tässä on Peppi Pitkätossu!
Sanotaan hänen myös sanoneen vaimolleen Marcauxille
ehtoollista nauttiessaan: Jalo ratsuni Bijou tuokaa ja tehkää
ruokaa, jota on lainattu myös edesmenneen vuokratelevisio-
yhtiön Lauri Törnin Balttiaan suunnatuissa ohjelmissa Kus on
mun hopo, eli kusessa on Disneyn unelias Hessu Hopo. mut-
ta aina valpas sankarikoirakoira, hau ewer, hau!
Juuri tatä tarkoitti Tukydides kirjoittaessaan Kalevalaa ja
kysyessään Kekkoselta tiesikö tämä mitä hän oli tekemässä.
Saatuaan myöntävän vastauksen suuri runoilija kirjoitti ylevät
sakeet, jotka ovat säilyneet sydämemme sopukoissa aina näi-
hin päiviin saakka: Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän
kuusiston. Tapiolan rahastolla karhun kanssa painii lyön ja
maailma unholaan jääköön.
Kun suomalainen mies rauhoitetti se ei saanut enää suin
päin käydä karhun kimppuun, vaan mitä huikeimmat juurakot
ja kivipaadet väistyivät sen myllerryksen tieltä, mistä saamme
nyt nauttia kultatähkäisinä elonkorjuun ihanaina hetkeinä vai-
nioin lainehtiessa esi-isiemme teit aina astumaan ja tiensä kul-
ki kunniaan laakeilta viljelmiltä aina pienimmästä töllistä kaut-
ta Vakka-Suomen viljavain hymymaiden aina Petsamon rau-
koille rajoille, jossa pimeimpänä yösydännä talvisin jo pyydet-
tiin ja myös saatiin veden viljaa ja kastettiin palasta.
Esseessään Pendolino ruotsinsuomalainen kansalliskirjaili-
jamme Esko Aho on juuri oikein kirjoittanut ylös nuo kuole-
mattomat säkeet, jotka ovat poltinmerkin kaltaisina syöpyneet
sieluihimme ja sisukaluihimme saaden ne sykkimään aivan ku-
ten oli laita hänen sankarihahmonsa Liisan matkakumppanin
Matin.
Kas näin tämä urhea mies lausui tuntemattomalle miespo-
rukalle molempain peljätessä. Tehkäämme nyt samoin:
Kivakan kulun kunniaksi!
(Kohotetaan lasia)
Toisin kuin noilla onnettomilla miespoloilla, meillä on rahaa
myös paluulippuun, joten eiköhän taas:
Kivakan kulun kunniaksi!
EELÄKÖÖN JA HURRA!
(Kohotetaan lasia)
Nyt kun olemme kokoontuneet tänne virvoittavain vetten ää-
relle, haluan myös omasta puolestani lausua muutaman sanasen.
(Kiihdytysosa)
Kuten kaikki me tiedämme jo muinaiset roomalaiset olivat
roomalaisia ja näin muodoin sivistyksemme sammumaton keh-
to joita myös sammui varsinkin jos ei oteta huomioon kreikka-
laisia joiden hengen palo kaikkine olympos-vuorella lymyilevi-
ne jumalineen kantoi kuin Artemiksen jännitetty jousi sin-
kauttaen sivistyksen nuolen myös tänne kaukaiseen Pohjolaan
jossa monet ovatkin saaneet nauttia Hellaan hedelmistä joihin
verrattuina Rooman vapaat kansalaiset olivat kuin kiljuvat ja-
lopeurat ja täysin kakkaporukkaa joiden jalkain jäljissä ei ruo-
ho kasvanut ottaakseni kielikuvan vielä vanhoillisemmasta his-
torian saatosta tähän yhteiseen suvijuhlaan johon olette ko-
koontuneet vailla huolta arjen jalosta kilvoittelusta kuin nuo
kreikkalaiset jotka elivät sen sijaan että olisivat vain ajatelleet
loivatkin hengen elinvoimansa koko eurooppalaisen sivistyksen
joonialaiseksi sivistykseksi, josta olen omin silmin nähnyt pyl-
vään kuvan rikottuna jättäen se lähtemättömän vaikutuksen.
TAIDEPAUSSI! (Ilmoitetaan kuulujoille)
Alea jacta est (heitetään noppa taskusta)!
Vitoset voittaa täyskäden ja kolmoset rattaat. Miksi siis em-
me kilvoittelisi mekin onnettomat eksyneet polot, jotta suvinen
päivä ja sen ystävälliset äidinkasvot tuudittavat kunnes väsy-
mys käy käpälään ja jonka aikana elomme polulla kimmeltää
monta kummajaista ennen kuin päivä on näreen kiertänyt!
Jalo on taisto 'a kirvoittakoon se spirituksemme suuremmaksi
kuin habituksemme, kuten Tacticus omasta puolestaan on
lausunut!
Jo karjalan kunnailla lehtii puu ja joka kynsi kylmeni, Vöyrin
joukko ja muut! Hämehessä hälläpyörä, Du gamla du fria, ei-
nigheit un recht und freiheit, egalitee ja frateriniteet, paxbi-
voscumit ja liberteet siihen päälle!
TAIDEPAUSSI (Ilmoitetaan kuulijoille)
Maamme vankiloissa viruu tällä hetkellä tuhansia rauhatto-
mia sieluja, jotka odottavat pelastusta. Maamme rautatie-
asemilla monet odottavat turhaan junaa, koska rataverkkom-
me kenenkään voimatta hitsata kiskoja entistä ehoimmiksi.
Kiskot ovat poikki!
Onko se oikein, kuuluu oikeutettu kysymys!?
Vaikka emme pystyisikään hitsaamaan tahi juottaen tunnot-
tomia metallikappaleita yhteen liittämään, vaikka kreikkalaisen
taruston mukaan tuli tuotiin alas Olympokselta ja näinmuodoin
keksittiin, emme voi vain toimettomina jäädä päivittelemään
tapahtumain outoa rientoa. Kas samalla tulella paloi Rooma ja
syttyy tupakka. Tämä on eurooppalainen perintömme.
SIIS TULTA! (Tehokeinona räiskäytetään vapaudenpatsas-
maisesti tupakansytytintä)
Ei! Siksi emme ole luodut vaeltamaan täällä murheen alhos-
sa. Teille, kutka mitä erilaisimmista olosuhteista tänne jonne-
kin olette kokoontuneet tahoiltanne käsin, haluan lopuksi lau-
sua Alexader Kreatiinin sanoin, jota hän lausui kohdates-
saan pedoista hirveimmän, joka sekoili ihmisiä hotkien laby-
rintissa kuin Gordion solmussa ja Merlin Graalinmaljassa ta-
hi kuin Odysseus kohdatessaan piereskelevän Kyklööpin
vuonain kera luolassa ulkomailla.
Niin, haluan lausua teille ylvään miehen sanoja siteeraten tä-
nä suvisena juhlahetkenämme.
Hyväntahtoisina aurinko katselee meitä. Se ei ole missään ta-
pauksessa meille vihainen. Kenties se tuntee jonkinlaista myö-
tätuntoa meitä kohtaan. Aika velikultia:
Loppu.
VIULUVEIKKAUS. Parin viikon takai-
sessa Mulgan vastaan Haitto-veikkauksessa oikea vastaus oli oi-
keanpuoleinen. Siis se oli Haitto. Kiitän vastauksista, arvaukset menivät suun-
nilleen tasan.
Pienet palkinnot lähetän osallistuneista Topi Solismaalle Viitasaarelle
ja Eero Vataselle Säynätsaloon.
Hyvää kesää kai-
kille!
Ja pitäkää puheita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti