Afrikkaan. Presidentti Moi, lammas ja Tauno Liimatainen (2003)

Musta maananatai sarja 15.10.2003
Presidentti Daniel Arap Moi

AFRIKKAAN. Jos tässä, edesmenneen jyväskyläläisen diplomikaup-
pias Tauno Liimataisen ja Kenian pitkäaikaisen presidentin Daniel
arap Moin teiden sivuamisesta kertovassa tarinassa, on joitakin piir-
teitä Edgar Wallacen maanmainioista Sandy-kirjoista, luettakoon se
Wallacen ansioksi.
Jos taas joku löytää jutusta rasistisia piirteitä, pistetään sekin Wal-
lacen piikkiin. Silloin kun hän kirjojaan teki, luki vähittäiskaupan vii-
meisessa osastossa Suomessakin "siirtomaatavaroita". Aikoinaan
myös Liimataisen liikkeissä vissi sorttimentti teipattiin tällä brändillä.
Afrikan valtioiden itsenäistyttyä ilmestyi ikkunateippeihin arkisempi 
K-valinta.

BOSAMBO-FIKTIO. Wallacen Sandy oli siirtomaaherra, joka piti ku-
ria heimojen keskuudessa jokilaivansa avulla. Vakituinen riesa oli Mon-
rovian Bosambo, joka ryhtyi juonittelemaan heti kun Sandyn tykki-
vene haipyi joen mutkan taakse.

Sandyn tavassa ratkaista asiat, ja Wallacen kuvata se, on nasevuut-
ta. Tuskinpa kirjailija haudassaan pyörii, vaikka esimerkin vuoksi jäljit-
telen (huonosti) hänen tyyliään. Wallacen ja Sandyn tavalla saataisiin
nykyisin lyhyitä juttuja maailman kriisipesäkkeistä - ja harvemmin.

PAHA PALAVER. Sandy kuuli että Monrovian Bosambo oli ryhtynyt
vehkeilemään. Sandy höyrysi jokea ylös. Hän kutsui Bosambon pala-
veriin. Kolme hirtettiin. Se oli paha palaver. Sitten Sandy purjehti jokea
alas ja piti monta palaveria. Useat niistä olivat pahoja. Monta kunin-
gasta hirtettiin. Rauha palasi joelle. Sandy purjehti ennen sadekauden
alkua kotiin sekoittamaan ryypyn. Talvi kului kapinoitta.

Vaikka Wallace Sandyineen ja Bosamboineen kuvasikin hyvin ai-
kaansa, ovat tarinat fiktiota, kuvitelmaa. Rauhallisenoloisen jyväskylä-
läismiehen ja hänen matkakumppaninsa kokemukset ovat sen sijaan
todellisia ja värittämättömiä.

MATKALLA UGANDAAN. Kaukana, hyvin kaukana Turkana-järven
rannalla jossain Kenian provinssin perukoilla pikkukylässä yöpyi kaksi
suomalaista miestä.Maastoautossa oli huopia ja lääkkeitä rajan
taakse, kovia kokeneeseen Ugandaan. Vielä Suomesta lähdettäessä
Uganda oli ollut hirmuhallitsija Idi Aminin komennossa, mutta
matkan edetessä oli Amin suistettu vallasta.
Tapetuksi tulemisen riski ei ollut enää aivan yhtä suuri kuin edelli-
sellä viikolla. Se oli hieman suurempi. Hajalle
lyödyt Aminin joukkojen rippeet eivät olleet
enää aikoihin saaneet palkkaa tai ruokaa. Lisäksi niitä metsästet-
tiin. Siksi ne ampuivat kaikkea mikä liikkui.



Suomen Kenian-suurlähettiläs antoi hengissäpaluun mahdollisuudelle 
suorasanaisesti huonon ennusteen. Tuliaseita suomalaisilla ei ollut, 
ne olisivat vain pahentaneet asioita. 
Miehet olivat tuolloin ainoat valkoihoiset Ugandassa.

JÄRJETÖNTÄ. Sen sijaan usko matkan välttämättömyyteen oli hor-
jumaton. Kampalan lentokenttä oli reikäinen kuin juusto, ja jonkun ne
ensimmäiset huovat oli vietävä vaikka jalkaisin. Homman järkevyydes-
tä olivat monet esittäneet myös Suomessa yhden sanan arvion.
Kun viime vuosikymmenellä "normaaleissa" oloissa ilman puhdasta
vetta eli ugandalaisista 55 prosenttia, voi kuvitella millaiset olivat olot
Aminin täyttaessä joet ruumiilla. Terveysoloja voisi kuvata vastaavasti
(BKTL:stä): yksi asperiini vuodessa miljoonaa asukasta kohti.
Joten asialla suomalaiset olivat.

PAPA TAPPAA. Idi Amin palasi otsikoihin myös Suomessa kuolles-
saan hiljattain saudiarabialaisessa Kuningas Fahadin sairaalassa lä-
hes 80-vuotiaana. Saudit olivat antaneet hänelle viimeisen turvapaikan.
Sitä ennemhän oli nauttinut eläkepaivistaän Libyassa ja Irakissa.
Ennen kuolemaansa Amin oli yhä vihattu henkilö Ugandassa. Ugan-
da Sunday Monitorin mukaan hän oli toivonut voivansa palata synty-
mämaahansa kuolemaan. Jotkut ugandalaiset — Afrikassa muotiin tul-
leen anteeksianto-liikkeen myötä — olisivat sallineet sen Idi Aminille.
Mutta liika on kuitenkin liikaa. Valtansa aikana 1971—1979 Aminin
hallinto surmasi tai kadoksiin joutui yli 300 000 ihmistä. Kukaan ei 
ollut turvassa.

MOI SAAPUU. Ennen kuin ylitetään Liimataisen mukana Ugandan
raja, palataan Keniaan turkanoiden kylään ja presidentti Daniel arap
Moihin.
Hänestä on monta tarinaa, mutta Liimataisen kertomasta löytyy lu-
paamani silta Wallacen palaver-maailmaan. Vaikka valtaosa Afrikan
maista oli jo itsenäistynyt, sailyi siirtomaa-ajan malli. Vahvemman laki
ja esimerkin voima. Samoin heimojen keskinäinen valtataistelu kaik-
kialla. Ja tietysti paha palaver.
Samaan parakinomaiseen rakennukseen, johon Liimatainen matka-
kumppaneineen oli majoittunut, saapui presidentti Moi seurueineen.

TURKANAT NAPISEVAT. Siteeraan tässä Liimataista. Ympäristön
ja olosuhteiden kuvaus on hänen 8 mm:n kaitafilmeiltaan. Niitä on sat-
utuneesta syystä kertynyt minulle useita kilometrejä.

Moi saapui paikalle siksi, että turkanat olivat ryhtyneet kapinahank-
keeseen. Kaikki käsiin saadut turkanapäälliköt olivat tulleet tai tuotu
parakin edessä olevalle kentälle. Kansallispukuisina, monikerroksinen
kaulakoru kilisten, töyhtöt heiluen sekä keihäs ja kilvet käsissään he
tömistivät maata niin että pöly sakeni. Moi ilmestyi lankuista rakenne-
tulle, katetulle terassille. Hän puhui aavistuksen monotoonisesti, mut-
ta äärimmäisen voimakkaastija vihaisesti kohottaen silloin tällöin sau-
vansa kohti taivasta. Moi ei puhunut pitkään.

MIG-EFEKTI. Jalkojen töminä alkoi laantua, pöly laskeutua. Kohot-
taessaan viimeisen kerran sauvaansa aukion yli pyyhkäisi kaksi MiG 21
F-konetta noin kolmessakymmenessä metrissä jälkipoltin päällä. Syn-
tyi hiirenhiljaisuus. Päälliköt palailivat keihäänkärjet maata viistäen pik-
kuhiljaa kyliinsä. Moi palasi Nafrot 'iin syötyään lammasta.

Olen itse kokenut Suomessa vastaavan MiG-efektin Tikkakoskella
kakkoshallin platalla, kun koneet lähestyivät varkain hallin takaa. Pai-
kalla olleet puskajussit vetivät maihin. Niin tekivät turkanatkin.

Yö oli suomalaisille kaikin puolin levollinen, mutta nestetasapainon
säilyttäminen vaati Liimataista etsiytymään yöllä majoitusparakin keit-
tiöön.

ITKEVÄ TYTTÖ. Sytytettyään lampun hän näki pöytään nojaavan
nuoren turkanatytön, joka ilki katkerasti. Tytöllä oli kadessään linkku-
veitsi, jonka terä oli kuusi senttiä pitkä. Poydällä rojotti lampaan ruho.
Gandaa, lugandaa, suahiliä tai muita niilinsaharan kieliä taitamat-
tomalle Liimataiselle ongelman ydin selvisi kuitenkin hyvin pian.

Tytölle oli annettu tehtäväksi valmistaa lampaasta juhla-ateria seu-
raavaksi päiväksi presidentti Moille ja hänen seurueelleen. Liimatainen
ei koskaan kiroillut, mutta uskoisin, että hän käytti varmasti tässä yh-
teydessä voimakkainta ilmaisuaan: "Voi sun pojat!"



LAMMAS LIHOIKSI. No, kauppias Liimatainen oli Jyväskylässä tun-
nettu hyvästä lihatiskistäan ja hän tunsi bisneksen
lisäksi myös käytännön työt pitkän linjan ammattilaisena.
Hän otti onnettoman kokoisen linkkuveitsen, kääri hihansa, paloit-
teli lampaan ja työnsi lihat asiaankuuluvine tykötarpeineen alkeelli-
seen uuniin.
Voisi olla aikamoinen ex-tempore päättötyö kenelle tahansa ny-
kyisistä lihamestareista.
Presidentti Moi oli henkilökohtaisesti käynyt kiittämässä tyttöä
maukkaasta ateriasta ja valitellut sita, ettei ollut ilmoittanut etukäteen
tulostaan.

VERISET SILLAT. Suomalaiset ylittivät Ugandan rajan ongelmitta,
vaikka sillat ylipäätään olivat Liimataisen mukaan hankalia, eräänlai-
sia loukkuja.
Vaikka en ole virittänyt vanhaa projektoria vuosikausiin, muistan
otokset koskeen matkustajineen suistetuista linja-autoista, joiden mä-
tänevistä matkustajista kukaan ei ollut kiinnostunut.
Sen sijaan silta oli hyvä "tullipaikka". Eräällä kelalla esiintyy lapsi-
sotilas, joka katselee tulijoita, Kalashnikovinsa piippua pitkin. Gandan-
kielinen puhe ja kiväärinpiipun liike eivät tunnu miellyttäviltä, sillä
maastoautossa on rahanarvoista tavaraa.

Kameraa tähtäävä Kalashnikov kääntyy kuitenkin sivuun, kun kuvaan
ilmestyy suomalainen käsi, jossa on deodoranttipurkki. Pojan silmät al-
kavat loistaa hänen nuuskiessaan Menneniä. Kalashnikovkin alkaa
osoitella epämääräisempään suuntaan. Rauhallisella suomen kielellä
puhellen miehet vetäytyvät autoonsa ja poistuvat nopeasti paikalta.

AVOIN TALOUS. Aminin jälkeistä sekasortoista tilannetta liikemies
Liimatainen kuvasi osuvasti. "Ugandan talous oli hyvin avoin, koska
kaikki pankit oli räjäytetty auki. Arvopapereita ja Aminin kuvalla va-
rustettuja Ugandan puntia oli , ampalassa pitkin katuja. Edes pääkau-
pungissa emme tavanneet ainuttakaan valkoihoista".

Viltit pääsivät monien kirjavien vaiheiden jälkeen
perille ja matkalaiset palasivat ehjinä Suomeen.
Täytynee talvi-iltojen tullen pyyhkäistä pölyt van-
hasta projektorista ja viettää hetki Afrikassa.
Jos vain filmien liimaukset kesttävät.
Ja kantti.

SIMO-PEKKA PENTTINEN

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti