Hajuvesipatentti ja maailman paras pastis. Musta maanantai-sarja 27.10.2003
PROVENCE. — Hei, mitä ne ovat tehneet Minun Provencelleni?
- Eivät "ne" välttämättä ole tehneet sille yhtään mitään. Muuttunut se toki on,
mutta niin olet sinäkin.
Asiallinen vastaus kuului cassis-aperitiivin takaa yhden ainoan jättimäisen plataanin varjosta-
man Le Jardin -ravintolan sisäpihalla Antibesissa.
Mitä?
— Ei mitään...
No, mutta kuitenkin: missä on huumaava lavendelin, yrttien, maustekasvien ja hedelmätar-
hojen tuoksu? Välimeren pehmeiden iltojen tauoton kaskaiden ja sammakkojen konsertti? Män-
tyjen, märän hiekan ja pihkan aromin sekoittuminen meren, levien ja kalatorien hajuun? Entä
asuurin sininen ja Provencen valöörit vuorokauden eri aikoina?
Lopetin kyselyn ja keskityin pastikseen. Seuraavaksi olisin joutunut perusteellisen tarkasti ar-
vioimaan nykyisen haju- ja kuuloaistieni tilan.
GRASSE. Joskus aiemmin tuo "bouguet de Provence" iski Merialppien ylityksen tai lännempä-
nä Rhonen Aurinkoportin jälkeen häkellyttävän voimakkaasti kaikkiin aisteihin.
Nyt en huomannut sitä edes hajuvesiteollisuuden pääkaupungissa Grassessa, jossa nyt yleen-
sä asioiden pitaisi olla ainakin nenällä aistittavissa.
Tunnettehan? Pikkukaupunki, jossa naisväki saa muutaman tunnin laboratoriokoulutuksen jäl-
keen sekoittaa muutaman sadan euron korvauksesta itselleen oman hajuvesipatentin.
Sitä voi sitten tilata vaikka lopun elämänsä aivan hirvittavään hintaan. Se kun on rekisteröity
"Vain Teille Madam". Eipä silti, ei siellä juuri Fleur de Hollande -väkeä tungeksikaan.
Mutta tama alkaa olla jo naistenlehtikamaa, joten asiaan.
ANTIBES. Nimenomaan Antibesista, maailman parhaasta pastikseen erikoistuneesta liikkees-
ta, vastaavaa palvelua löytyy miehille. Sellaista ei ole Lontoossa, New Yorkissa, Georgetownis-
sa eikä Tokiossa.
Balade en Provence on sivistynyt ostospaikka Vieux Antibesissa (sivuliike Vieux Nicessä). An-
tibesin myymälässä ei tarvitse peläta törmäävänsä kaikenmaailman nousukaspiippoihin, saati sit-
ten muuhun suomalaiseen iltapaivalehtien lanseeraamaan joukkoon, joka asuu parin kivenhei-
ton päässä Monacossa.
Perheyrityksen patron tuntee arvonsa. Häntä näyttää miellyttävän se, että kuudennen "maa-
ilman parhaan" pastiksen maistiaisten jälkeen tilattavien laatikoiden tai pullojen määrä on sa-
mantekevää. Ei siis asiakkaalle, vaan hanelle itselleen. Hän saattaisi olla myymättä
pullollistakaan, vaikka ostajalla olisi peukalohangallinen euroja. Ei, ei
hänen arviointikykynsä pastiksen myötä petä, hän vain päättää kenen kanssa viitsii olla
tekemisissä ja kenen ei.
Hinnat Balade en Provencessa eivat ole kuitenkaan huippukorkeita. Parhaassa paässä ehkä vain
kaksi kertaa enemmän kuin pulkkiviski Suomen Alkossa. Pullollisen hyvää pastista saa jo kolmella,
neljällä sadalla mummonfrangilla. Laatikollinen todella hyvää pastista irtoaa alle tuhannen
euron. Se on hintansa väärti.
YÖN AINOA. Antibes on miellyttäva kaupunki. Taksit tai julkinen liikenne eivät häiritse yöllä.
Suhteilla taksin voi saada, mutta epävarmaa se on. Jyväskylän kokoisen kaupungin ainoa yö-
kuski ilmoitti syyksi sen, että yöllä ei ketään huvita ajaa.
Ruokaa toki löytyy. Katujen "Rockmessieursista" tai "-madamesta" viiden tahden ravintoloi-
hin, mutta esimerkiksi McDonaldsit ja vastaavat pitseriaketjut on sijoitettu kaupungin ulos-
menoteiden varteen kauas vanhasta (ja uudestakin) keskustasta.
Se ei johdu yksinomaan liiketonttien hinnoista, vaan ranskalaishavainnosta, että sieltä juntti-
kulttuurin edustajat ne nopeimmin löytävät. Maalaisnuorison cocacolakulttuuri uhkaa pahoin
myös Rivieran kaupunkeja.
ROSÉ. Sen sijaan patiolla plataanin alla rosén lämpötila on kohdallaan läpi aterian, hummeri
hintansa väärti, eikä Nicen salaatti taatusti ole kiinankaalista vuoltua halpaa, lähinnä eläinten
rehuksi kelpaavaa roskaa.
Niin, rosé, provencelaisten kesäjuoma. Kun lämpötila lähentelee viikosta viikkoon (varjossa) nel-
jääkymmentä, on aterioille vaikea kuvitella muuta kylmaä juotavaa. Paitsi tietysti vesi. Joskus eh-
kä tarkoin valittu valkoviini, mutta niistakaan parhaita ei voi työntaa brutaalisti jäihin.
Rosén voi.
Olutko? Loukkaamatta mitenkään oluenystaviä, voi jokainen hiukankin turistireissuja kauem-
min helteessa korvennettu todistaa, ettei olut pitkan päälle toimi edes janojuomana.
Syitä on monia, mutta jätetään asia niille, jotka vakavin äänenpainoin kertovat oluen syrjäyt-
täneen viinin monissa perinteisissä viinimaissa tai yleensäkin tarkastelevat litkimiäan nesteitä
alkohoiipoliittisesta (vrt. kaurapuuropoliittinen) näkökulmasta tai kilpailutilanteesta.
Aivan jossain Euroopan periferiassa myös vero- tai tilavuusprosentti antaa pontta lähinnä
uskonnollista värväämistä muistuttavaan koulukuntaiseen todisteluun.
Jokainen juokoon mitä lystää, eikä siinä tarvita mielipidepoliisia tai -poliitikkoa. Papista, luk-
karista ja tilastonikkarista puhumattakaan.
BABYLONIN PALKONGILLA. Korkealla Antibesin kukkuloilla sijaitsevan Residence Jardin de
Babylonin palkongilla oli viime kesan aterioilla aina roséta. Mutta siinäkin oli eri efekti
"kuin ennen".
Ensimmäinen metsäpalo (oikeastaan niitä pitäisi kutsua maastopaloiksi, sillä suomalaisittain
ajatellen Merialpeilla varsinaisia metsiä on harvassa, metsikköjä ehkä enemmän) Alpes Mariti-
men alueella syttyi jo kesäkuun puolen välin tienoilla. Seuraavina viikkoina roihusikin sitten ko-
ko Välimeren pohjoisranta Espanjasta Turkkiin.
Palkongilta kiikaroituna jostain Grassen ja Draquignanin väliltä nouseva savupatja tummeni
ja vaaleni sitä mukaa, kun sammutuskoneet saivat koukattua sammutusvettä Nicen ja Monacon
välisistä lahdista.
Ensimmäinen palo ei ollut suuri, seuraavan päivän maakuntalehti Nice-Matin kertoi kymmen-
kunnasta maastohehtaarista. Roihu oli ilmeisesti saanut alkupotkua pari päivää puhaltaneesta
Mistraalista, joka oli Antibesissa ja Juan-les-Pinsissä pistänyt kauppiaiden kaduille tuomat vaa-
terekit uuteen järjestykseen.
PARIN EURON ARKI. Eräässä Antibesin Carrefourissa (Citymarketin tapainen automarket) lä-
hellä informaatioteknikkojen mekkaa Sofiapoliksessa vajaan kolmen euron tarjouksena myyty
rosé maistui pihkalta ja savulta. Sellainen oli ollut siis myös toissakesä.
Nähtävästi sama on edessä tämänvuotisen viinisadon kypsyttyä. Ei kaikilla tarhoilla, se riip-
puu tuulesta ja tarhoista. Mutta se oli todella persoonallinen ja löytämisen arvoinen viini. Heti
siinä tarjouspastiksen viereisessä hyllykössä.
Eikä savuinen pihkanmaku ole roséssa sama juttu kuin kreikkalaisten tarkoituksellinen pihka
Rezinassa. Siihen kai on totuttava nykyisin joka kesä.
MONACOSTA NAANTALIIN. Hei mitä olette tehneet Provencelleni...? 1970-luvun alun Mela-
nien hitin ja Karen Blixenin Afrikka-kirjan nimen yhdistelma tuntuu kaukaa haetulta. Sille ovat
perusteet kuitenkin lähes yhtä kaukaa: kolmenkymmenen vuoden kiinteästä suhteesta tuohon Rans-
kan osaan; sen maakuntiin ja hallinnollisiin departementteihin sekä historiaan Espanjan rajalta Per-
pignanista Montpellierin, Le Bauxin, Grau-du-Roin, Gamarguen, Rhonen suiston, Marseillen, Cas-
siksen, St. Raphaelin, Aix-en-Provencen, Draquignanin ja Cannesin sekä Antibesin, Nicen ja Mona-
con kautta Italian rajalle Mentoniin.
Ne ovat paikkoja, joista pariisilaisetkin kesälomalle lähtiessään käyttävät usein varsin väljiä il-
maisuja: Provenceen, Midiin, Rivieralle. Tai hieman täsmällisemmin Cornichille, Cote d'Azurille,
d'Ociin, Rousilloniin, Varin alueelle, jne...
Se on vähän sama juttu kuin suomalainen sanoisi, että "Lappiin" , vaikka tekisi parkin Ranualle.
Rantaviiva on suunnilleen saman mittainen kuin Suomenlahden rannikko Hami-
nasta (oikeastaan lähtökohdaksi voisi ottaa Terijoen hiekat) Naantalin tie-
noille. Suomalaisille Ranskan Välimeren rannikosta on kuitenkin yha tut-
tua vain Nicen tienoo idässä (jostain syystä — muista eurooppalaisista
maista poiketen — paikkaa kutsutaan meillä Nizzaksi), koska sinne Ien-
netaän turistichartereilla.
FUMÉE. Eräs muutos on kuitenkin Etelä-Ranskassa aivan selvä.
Muutamassa vuosikymmenessä kesien lämpötilat ovat nousseet. Ei-
vät ne kalseita ole ennenkään olleet, mutta kun elohopea pysyy var-
jossakin 38 asteen tienoilla ennen varsinaisen lomakauden alkua
viikko toisensa jälkeen, ja merivesi 27-asteisena jo kesakuun puo-
lella, voi hyvaksya tiedemiesten väitteen päiväntasaajan siittymises-
tä Afrikan puolelta lähemmäksi Euroopan rannikkoa.
Esimerkiksi Lionin lahden merivesi oli eilen vielä pohjoismaalaiselle
lähes uimakelpoista, mutta idässä Nicen lämpötila vain 14. Viini-
köynnökset on leikattu ja "savurosén" aikaan on vielä puoli vuotta.
SIMO-PEKKA PENTTINEN
Digitoijan lisäys: Kauppa muuten löytyy (2017) googlemapsista. Oliiviöljyineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti